Ystävää etsimässä seksiseuraa naiselle

Mielenkiinnonkohteita olisi enemmän kuin jaksan tähän eritellä, joten ota ihmeessä lisää selvää! Olen pirskahteleva ja helpoksi seuraksi kehuttu persoona, jonka kanssa voi olla aivan oma itsensä. Myös livemusiikki on iso. Olen 24 vuotias nainen. Etsin ystävää jonka kanssa vois puhua kaikesta, tehdä jotain hauskaa yhdessä.

Olen aikasemmin tänne laittanu ilmotuksen, mutta laitetaan uus. Olen itse 24v mies. Olen erittäin rauhallinen ja rento luonteeltani. Laitetaanpas se oikea s-posti. Täällä uusia tuttavuuksia kaipailee Turussa asusteleva nelikymppinen mieshenkilö. Muutin tänne pk-seudulta vuosi sitten ja jokusen tutun olen onnistunut saamaankin — mutta enemmällekin olisi tilaa.

Päivät kuluvat työn parissa, ja vapaa-ajalla pyrin liikkumaan jonkin verran, ettei kunto pääse aivan rapistumaan. Tykkään lukea, matkustella, katsoa leffoja ja ulkoilla. Luonteeltani olen enemmän tasainen ja hillitty kuin räiskyvä persoona, vaikka joskus toki vähän impulsiivisuuttakin löytyy. Kaipaisin suunnilleen omanikäistäni seuraa, ehkä noin v.

Sukupuolella tai suuntautumisellasi itse olen homo ei ole väliä, ja toki viestiä saa laittaa kauempaakin, jos siltä tuntuu. Katsotaan, josko meillä löytyisi jotain yhteistä jutunjuurta. Oon vuotias nainen pk-seudulta ja yritän laajentaa sosiaalista piiriäni kun osaan olla aika ujo.

Olisi kiva löytää joku avoin ja mielenkiintoinen jonka kanssa jutella whatsappissa kaikesta maan ja taivaan välillä ja tietenkin lähetellä edestakaisin tyhmiä gifejä.

Käyn töissä, oon sinkku ja vapaa-aikani kulutan tanssien mun asunnossa tyhmännäköisesti, kirjoittelen päiväkirjaa, kirjastoissa ja kirppiksillä ja haaveilemalla tulevista matkoista joita voisin tehdä. Persoonaltani olen vähän omalaatuinen, mutta välitän mun ystävistä joita tällä hetkellä ei kyllä oo turhan monta ups ja oon hyvin huumorintajuinen. Olis kivaa jos voitaisiin kesällä myös näkyillä kasvokkain! Ootan kesää jo ihan hirveeeeeesti, tulispa se nopeammin jo. Oon vuonna syntyny Roosa-Maria tyttö Tampereelta ja ettisin vuotiaita kavereita täältä Tampereelta iha vaa oleskelu-, juttu- tai kahviseuraks.

Sukupuolella ei ole väliä! Olen myös parisuhteessa enkä siis etsi mitään parisuhdekumppania, seksiseuraa taikka mitään muutakaan. Haluaisin myös, että voitaisiin viettää aikaa ihan konkreettisestikkin. Luonteeltani olen huumorintajuinen, ystävällinen, kiltti, avulias, huolehtivainen, reilu, empaattinen sekä luotettava.

Musiikki, taide sekä koirat ovat lähellä sydäntäni. Tulee soiteltua akustista kitaraa sekä myös rumpuja, maalailtua, piirreltyä, urheiltua, kirjoiteltua, pelattua tietokoneella, katsottua sarjoja ja elokuvia. Haetaan ystäviä PK-seudulta helsinki,vantaa ja espoo , mutta myös lähialueet käyvät ja miksei myös pidemmällä asuvat juttukavereiksi.

Olen 28v mies ja olen ollut aina aika yksinäinen. En tiedä miksi, mutta harva ihminen on pysynyt elämässäni pidempään. Käyn töissä ja työni on hyvin sosiaalista. Teenkin siis lähes kaiken aina yksin. Ihmiset aina sanovat, että olen tosi positiivinen, tosi kiltti, erittäin rento, iloinen ja auttavainen. Pystyn keskustelemaan lähes mistä vain. Minulla ei ole rajoituksia sen suhteen. Harrastan kuntosalia ja liikuntaa monissa muodoissa.

Olen valmis kokeilemaan lähes mitä vain. Käyn usein myös elokuvissa ihan yksinäni ja joskus megazonessa. Tykkään myös tanssia ja laulaa vaikka en osaakkaan tanssia, enkä laulaa.

You name it Ei rajoituksia. Nopeasti kirjoitin tämän, enkä tiedä onko tarpeaksi kattava, mutta jos olet kiinnostunut tai haluat tietää lisää niin ilmoittele. Oon vuotias työssäkäyvä nainen. Olen sinkku ja asunut Oulussa noin 2,5 vuotta. Olen luonteeltani sosiaalinen, melko puhelias ja huumorintajuinen, mutta myös rauhallinen ja hyvä kuuntelija.

Saatan aluksi vaikuttaa hieman ujolta, mutta kun mut oppii paremmin tuntemaan, oon puheliaampi ja avoimempi. Ei haittaa, vaikka olisi lapsia tai parisuhteessa. Olisi kivaa, jos löytyisi sellainen ystävä, jonka kanssa voi esim. D nainen helsingistä etsii tosiystävää. Olisi kiva että asuisit pk-seudulla, ja olisit jotain 18 ja 30 vuoden välitä.

Otsikon mukaan hakusessa olisi uusia tuttavuuksi, joista mahdollisesti syntyisi hyviä ystävyyksiä. Itselläni ei ole juuri yhtään ystävää. Osittain johtuu varmaan siitä, että tuun hyvin toimeen yksinäni ja tykkään myös olla itekseni. Itestäni sen verran, että olen 24v miespuoleinen otus. Olen lokakuussa 29v -täyttävä nainen Kempeleestä ja minulla on pian 1v -täyttävä poika ja perheeseen kuuluu myös kissat. Miesystävää lukuunottamatta ei ole yhtään kaveria tai minkäänlaista sosiaalista elämää.

Etsin jotakuta, kenen kanssa soitella, viestitellä, nähdä ja tehdä vapaa-ajalla jotakin! Joku kenen kanssa huumori iskee samanlailla, ihan vain ystävää, joka haluaa tehdä välillä jotakin ja kelle puhua mistä vain. Luonteeltani olen alussa hieman ujo, mutta puhelias kun oppii tuntemaan.

Hiukan sarkastinen ja huumorintajua löytyy, tykkään kuunnella enemmän kuin itse puhua. Laita mielellään viestiä jos nappaa ja tutustutaan paremmin! Moi, olen vuotias nainen ja opiskelen yliopistossa. Haluaisin löytää uuden ystävän, jonka kanssa jakaa ilot ja surut, pyöriä kaupoilla tai käydä vaikka lenkillä.

Tällä hetkellä minulla ei mieheni lisäksi juuri ole kavereita ja olen tosi yksinäinen. Olisi siis ihanaa löytää samanhenkinen naispuolinen ystävä. Suurimmat kiinnostuksenkohteeni ovat musiikki ja koirat. Korvaukset Turun puukottaja tuomittiin tänään mittaviin korvauksiin. Ei halunnut aiheuttaa pelkoa Halusi vain huomiota ja myötätuntoa Isisiltä. Käyn silloin tällöin uimassa ja kaverin kanssa olisi moni juttu hauskempaa. Minulla on vaikeuksia saada itseäni motivoitua liikkeelle yksin.

Olen suunnitellut aloittavani säännölliset kävelylenkit yms. Joogaan kotona, ennen olen käynyt työväenopiston joogassa myös. Jos löytyy samanhenkinen kaveri niin olisi kiva mennä joogaan, taiji-kurssille, itämaiseen tanssiin tms. Ja ihan sinne luonnon helmaan kävelylle, marjastamaan, leffaan, shoppailemaan, kahville jne.

Olen itse v nainen. En etsi seksiseuraa tai parisuhdetta myöskään. Olen alussa vähän ujo, enkä kauhean helposti tutustu ihmisiin. Menkää jollekin judo tai vastaavalle kamppailulajikurssille jos kunto antaa myöden. Siellä oppii itsekuria jos on asiallinen kouluttaja. Varmasti tapaat mukavia tyyppejä kun rankan treenin jälkeen kelaatte asioita. Tuo harrastus teki minulle hyvää aikoinaan. Mun mielestä sun kannattaisi aloittaa rankimmasta lajista eli judosta. Yleensä jengi kehuu jotain tai chita ja shiatsua ;- KOkeile!

Mä oon pitkään miettiny alottamista potku nyrkkeilyn parissa! D aattelin alottaa syyskuus. Oon myös joskus joogaa harrastanu. Mies ei oo enään pitkiin aikoihin lähteny mukaan. Oon yrittäny nostaa kuntoa lisäämäl juoksu pyrähdyksiä.

Mun entiset kaveri suhteet on kaatunut itsekkyyteen. Toinen asia on ammattini hyväksikäyttö. Viimeisin tapaus oli sillanen että likka asui naspurissa. Yritti soittaa yhen kerran ja odotti mun soittoani takaisin. Hän odotti että mun piikkiin voi hölpöttää omii asioita.

En saa puheen vuoroa soiton aikana ja hybon harvoin mun kuulumisia kysyy. Kaks viimisintä yhteyden ottoo oli pyyntöjä. Voitsitko tehdä sitä ja tätä. Ottaa yhteytyä vaan sillo ku tarttee jotain. D Mä oon sen tyyppinen ihminen, että jos tykkään ihmisestä niin en mä laske puheluiden määrää,että kuka on viimeks soittanu tai mitäkin tehny. En ymmärrä miks asiat on tälleen mennyt. Enkä missään nimes oo täydellinen!

Olen ehkä sinun ystäväsi. Pidän uimisesta,jalkapallosta,maratonista,keilailusta ja golfista. Harrastan keilailua,uintia ja golfia ennen jalkapalloa olen 27v keskustan kolli. En minäkään kaipaa seksiseuraa,mutta kyllä se minulle sopii. Olen aika kohtelias ja en ole pihi yms Nimeni on Timo ja olen miellyttävä. Mullakin on 10 kerran uimalippu ladattuna, oon käyttänyt siitä kaksi vuoroa ennen kesää. Ihan kukonlaulun aikaan en saa itseäni uimaan raahattua, yleensä käyn iltapäivällä. Autoa ei mulla ole, liikun bussilla ja pyörällä.

Oon itse miettinyt aina välillä aikidoa, se on budolajeista ehkä "pehmeimmästä" ja henkisemmästä päästä, mutta fyysisesti silti ainakin mulle ihan riittävän rankkaa.

Oon sitä harrastanut joskus, mutta siitä on niin kauan, että pitäis uudestaan mennä alkeiskurssille jos nyt aloittaisin. Arveluttaa vaan, kestäiskö enää fysiikka kun selässä on kaikenlaista kremppaa ja laji ottaa polvien ja ranteidenkin päälle, jotka mulla on heikot.

Joo, ystävyydessä on tärkeää, että se on tasapuolista ja molemmilla tilaa hengittää. Hyväksikäyttö ja energian toisesta imeminen ei siihen kuulu. Jos "ystävyys" vie voimia pikemminkin kuin antaa niitä, on tosiaan parempi olla vaikka yksin.

Jos tämmöinen sopiva ihmenainen tulee vastaan niin olisi kiva jos kaveruus kehittyisi joksikin muuksi eli avoimin mielin kuitenkin liikkeellä. Vapaa ajalla pelit ovat suurena intohimona ja lähinnä PC: Koneella istumisen vastapainoksi olisi kiva saada seuraa erilaisiin lajeihin eli otan haasteita vastaan.

Katson myös jonkin verran animesarjoja action vaikka en suurin otaku olekkaan. Leipominen on myös mukavaa varsinkin silloin kun saa aikaan jotain syöntikelpoista. Jos vähääkään epäilet että kiinnostaisi tutustua paremmin niin laita rohkeesti viestiä, vastaan varmasti. Moikka, täällä on 22v neiti pääkaupunkiseudulta, joka etsii kavereita tosi tarkoituksella.

Moikka, Olen 13v poika Jyväskylästä ja etsin tyttöystävää. Oon ihan hyvän näköinen ja harrastan paljon urheilua. Oon kyllästynyt tyttöihin joita ujostuttaa puhua mistään mielenkiintosesta. Olis kiva jos oisit about mun ikänen tai vähän nuorempi. Voisit myös asua Jyväskylän lähellä, mut se ei oo niin tärkeetä. Aina voidaan puhua vaan spostilla. Jos yhtään kiinnostaa niin pistä sähköpostia: Olen karvan alle kolmekymppinen musiikinystävä Etelä-Karjalasta. Toivoisin löytäväni ystäviä joiden kanssa ihmetellä ja pohtia maailmaa ja elämää alkuun vaikkapa perikarjalaisen päiväkahvittelun merkeissä.

En ole kovin uskaltava ja toiminnallinen tyyppi, varmaankin tämän takia omanikäisiin tutustuminen on ollut aina hieman hankalaa. Olen kiinnostunut popkulttuurin historiasta ja muita yhtälailla intoilevia tyyppejä on vaikea löytää mukaan kirppareiden rockpop-vinyylikokoelmia koluamaan.

Mielipuuhaani ovat varmaankin listojen tekeminen milloin mistäkin aiheesta, kodinsisustelu vanhoilla esineillä, ruhoittavien kakunkuorrutusvideoiden katsominen ja kaikenlainen yhteiskunnallinen pohdinta. Ihan oluttuopposen kera legendaaristen soolojen fiilistelyäkin tulee harrastettua, tosin harvemmin enää nykyään. Opiskelen ja yritän kehittää itseäni teknisellä ja henkiselläkin puolella.

Opettelen myös pikkuhiljaa pitämään liikunnasta. Otsikossa etsitään rokkiveljiä mutta tarkennetakoon ettei ystävän sukupuolella ole merkitystä. Eikä sen puoleen iälläkään. Olen aina toivonut elämääni viisasta, turvallista ja mukavaa vanhempaa sisarusta kanssani levyjä kuuntelemaan, opastamaan, intoilemaan ja vaikka räkäistä ukulelepunkbändiä perustamaan. Täytyy myös tunnustaa että jokunen orastava ystävyyssuhde on katkennut joitain vuosia sitten omaan passiivisuuteeni.

Olen oppinut itsestäni sen verran, etten enää kestä ihmisiä jotka yrittävät asettaa ystävyydelleni ehtoja. Ihan liian kilttinä ihmisenä olen aina antanut aikaani toisille. Nykyinen varovaisuuteni ja passiivisuuteeni lienee vastareaktio aiempiin kokemuksiini eikä suinkaan vähennä yksinäisyydentunnetta. Siis jos olet vaikkapa Lappeenrannan suunnalla elelevä mietiskelijä ja havaitset kirjoituksessani jotain järkeä tai samaistumispintaa niin kirjoita minulle osoitteeseen: Olen vuotias ulkomaalaistaustainen mies joka asustelee Lahdessa ja etsisin itselleni kavereita vapaa-ajan viettoon tästä lähistöltä.

Extempore ideoista, video-peleistä, urheilusta, vkl bilettämisestä jne. Olen ekstroverttinen ja energinen, mutta nautin myös hiljaisista hetkistä. Sukupuolella ei ole väliä, mutta ikähaarukka vois olla noin vuotta, mutta ei se niin tarkkaa ole. Mukava sosiaalinen ja puhelias mies, etsii seuraa juhannukseen, olisi kiva saada kaveri.

Muut jotka miettii mitä tekis juhannuksena ja ei haluais viettää yksin, niin keksitään jotain yhdessä: Viestiä voi laittaa tähän, niin kerron lisää itsestäni. Oon pian 15 V täyttävä tyttö jkl suunnalta, jutteluseuraa ja uusia kavereita kalastelen ois se ikähaarukka tai vaikka veitsi jos sille tuntuu.

Harrastan koripalloa, oon kiinnostunu kielistä ja kulttuureista sekä musiikista ja taiteesta. Anime ja sillee on kans aika oma juttu Oon hyvin ennakkoluuloton ja annan jokaisen olla just sellainen ku on joten Kik: Hei Sinä, joka jätit tämän alla olevan ilmoituksen! Voisitko laittaa tänne sähköpostisi, jotta sinulle voisi laittaa viestiä. Varmaan moni muukin haluaisi kirjoittaa sinulle kuin vain minä: Jahas, tämä tuntuu hiukan hämärältä tavalta etsiä uusia tuttavuuksia, mutta kokeillaan!

Eli täällä tosiaan 35v nuorekas nainen joka taipuu mihin vain. Luonteeltani olen spontaani ja iloinen! Jutut saattavat olla välillä melko korkealentoisia, mutta kategorioin itseni renessanssi-ihmiseksi jota kiinnostaa monet asiat. Kauneus ja terveys jne.. Viihdyn myös itsekseni ja mikäs sen kivempaa kuin välillä vähän viinitellä auringonpaisteessa parvekkeella musiikkia kuunnellen, nyt kaipais henkilöä höpisemään asioista. Liikunnalliset jutut kiinnostavat mm.

Käyn myös elokuvissa, lueskelen silloin tällöin, ruuanlaitto on joskus kivaa! Pidän myös matkustelusta, varsinkin kaupunkilomista taikka aktiivilomista. Voin toki harkita rantalomia ja aasiankohteita, tykkään seikkailla enkä panikoi helposti. Olen melko järkevä ja diplomaattinen. Sport, rock, klassinen, siisti milloin mitäkin. Tatuointeja kyllä löytyy ja tykkään lauttautua päivittäin edes jotenkin. Olen työssäkäyvä toimistoajat , minulla on pieni koira ja melkein yläkouluikäinen lapsi vuoroviikoin.

Olen rento, mutta ehkä snadisti varautunut, mitä en haluaisi olla. Siksi odotankin löytäväni näpsäkän ja kivan tyypin jonka kanssa on helppo olla! Satunnaisesti osaan olla kunnon viherpiipertäjä vaikka salaa rakastan kaikkea epäterveellistä. Joten äärilaitaihmiset ei ehkä ole mun juttu, jutut loppuisi lyhyeen. Sama juttu moniongelmaisten ja negatiivisten ihmisten kanssa, välttelen normaalissakin elämässä Osaan kuitenkin ottaa tarvittaessa asiat vakavasti ja myös löytää ratkaisun ongelmiin. Olen kärsivällinen, enkä oleta asioiden muuttuvan hetkessä.

Lähdetään vaikka piknikille puistikkoon, höpötellään tai ollaan hiljaa. Tai miksei vaikka päiväreissulle Tallinnaan, en olekkaan käynyt vähään aikaan. Oi kaikki ystävyyden jumalat! Näyttäkäähön voimanne ja löytäkää mulle soulmate! Etsin leppoista kaveria, jonka kanssa voisi kuluttaa kauniit vapaapäivät lätäköitä yhdessä tutkiskellen. Toki muutkin uudet tuttavuudet ovat tervetulleita elämääni — laudalla tai ilman. Ei haittaa, vaikka sinä olisit vanhempikin.

Laitahan meiliä, jos kaipaat rentoa suppailuseuraa tai muuten vaan iloista seuraa tälle kesälle ja toiv. Olen vuotias kuopiolaisnainen, ja hiljaiseksi käynyt sosiaalinen elämäni kaipailisi kipinää uusien tuttavuuksien myötä! Tykkään nyt ainakin lauta- ja videopeleistä, piirtämisestä, luonnossa liikkumisesta, kirjoittamisesta, eläimistä ja musiikin kuuntelusta. Olisi kivaa jos tätä kautta sattuisi löytymään joku, joka edes jostain edellämainitusta diggaa.

Ilahtuisin, mikäli joku olisi kiinnostunut frisbeegolfista itsehän olen amatööri, mutta yritän opetella tai geokätköilystä porukalla on kivempaa etsiä.

Mukavaa olisi löytää kaveriseuraa esimerkiksi kahville, pubiin, pelailuihin, sulkapalloon, leffaan… Perheeseeni kuuluu avomies ja kaksi kissaa. Arki menee lähinnä töissä, mutta viikonloppuisin on enemmän aikaa puuhasteluun. Luonteeltani olen tämmöinen kiltti kaveri, avaramielinen ja varmaan muutenkin ihan mukava. Heittelehän sähköpostia jos tuntuu että voisi natsata. Juhannus , kaveri , pirkanmaa Comments: Vastaa ilmoitukseen soittamalla numeroon näppäile 9 ja Mobiilikäyttäjä: Etsin vanhempaa miesseuraa tositark.

Elämästä puuttuu paljon, kun sinä puutut mies. Etsin luonnossa viihtyvää, n. Nainen etsii Miestä, Alue: Maaseutu, kilpailut ja seura lähellä. Vill du göra det med mig? En vetgirig, självständig, oberoende, rökfri man med bägge fötterna på jorden efterlyses. Etsin kunnollista, rehtiä miestä Uudeltamaalta elämänpoluille. Juttuseuraksi, kaveriksi kotimaan reissuille yms. Olen 67v, tosiystävää vailla oleva nainen. Etsin sinua siisti mies, et polta, et juo viinaa ja hyvä työ on, ikä v, ei vanhempi, ei eläkkeellä.

Olisin kiinnostunut tavallisesta, rehellisestä, suomalaisesta miehestä. Eläkkeellä oleva, yksinäiseksi itsesi tunteva mies, ota yhteyttä. Olen 38v, mukava nainen alueelta, kaipaan läheisyyttä. Etsin kilttiä, luotettavaa, mukavaa, rehellistä, v miestä.

Kiva ja ok nainen hakee sinua. Toivon vastauksia Kvln seudulta. Haluaisitko tutustua vielä työelämässä olevaan, mukavaan ja hellään naiseen? Sua kaipailee 35v, vapaa, läheisyyttä ja lämpöä vailla oleva nainen. Mies, v, vapaa, kunnollinen, ongelmaton, haen sinua liikkumaan luontoon, tekemään asioita yhdessä, vaikka loppuelämäksi.

Etsin miestä, v, Oulunläänistä. Olen 8v sitten eronnut, tosi yksinäinen. Olis kiva, jos vaikka juttuseuraa ja muutakin. Otathan yhteyttä, niin jutellaan. Persoonallista seuraasi kaipailee XXL-rehevä, kypsä, mutta uteliaana pysynyt, mukava, 60v neitonen Lahden seudulta. Olisiko sinusta siihen remonttiavuksi? Tarvitset vain omintakeista ajatusmaailmaa, keskustelukykyä ja uteliasta luonnetta.

Mukava, viisas, luonnollinen, 59v XXL-neito Lahden seudulta. Toiveena olisi hyvä parisuhde, olisi kiva jos sinulla olisi myös mökki. Ystävä voisi olla v mies. Vapaa olen, niinkuin sinäkin. Tornion ja Kemin alueelta.

Ystävää etsimässä seksiseuraa naiselle -

Ei ole väliä haluatko vauvan yksin tai haluatko. Toivon sulle hyvää alkanutta vuotta ja paljon mukavia uusia tuttavuuksia. Yhteydet Vihdinkatu 6, 2. Kysy naisilta Seksi Miltä erilaiset penikset tuntuvat seksin aikana — huomaako eroa? Mä oon pitkään miettiny alottamista potku nyrkkeilyn parissa! Miksi naiset luottavat niin sokeasti omiin tunteisiinsa asiassa kuin asiassa? Ykkös-Lohja on Lohjan talousalueella joka viikon keskiviikko ilmestyvä kaupunkilehti, joka jaetaan viikoittain noin talouteen painos 34kesäkaudella 35 ja kerran kuukaudessa laajenettuna lähes 44 talouteen painos 44kesällä 45 Mainos Teksti jatkuu alla.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *